Etelä-Viro, vanha Liivinmaa, on monipuolinen ja luonnonkaunis alue.
Viljandimaa oli loivine kukkuloineen ja hedelmällisine peltoineen tiheään asuttu alue. Se oli Viron rikkaimpia alueita, jossa pellavan viljelyn avulla rikastuneet talonpojat ostivat ensimmäisinä maatilat itselleen ja rupesivat jo 1860-luvulla rakentamaan riihistä erillisiä kartanoita. Heistä muutamista tulikin jopa moisioiden omistajia.
Historiallinen Valgamaa, kaunis maakunta järvine, metsine ja aaltoilevine peltoineen, sijaitsi suurin piirtein Latvian alueella, jossa oli osittain viro-latvia seka-asutusta. Vuonna 1920 Viron alueelle luotiin periaatteessa uusi Valgan maakunta, johon jäi aikaisemmasta jaotuksesta jäljelle vain kaupunki ympäristöineen. Maakuntaan liitettiin Tartumaan, Viljandimaan ja Võrumaan Valgan puoleiset osat. Uuden maakunnan alueella sijaitsee myös Otepään kukkula-alue.
Võrumaa hurmaa luonnonkauneudella ja mäillään – onhan Haanjan ylänkö kuitenkin Viron ja koko Baltian korkein alue. Toisaalta tämän tyyppinen maasto ja heikko maanpinta teki viljelystä vaikeaa, jonka takia paikallisten talonpoikien täytyi harjoittaa muita ammatteja, etenkin käsityötä. Niin tiedämmekin Haanjan hatuntekijöistä, rukin sorvaajista sekä piippu- ja soitinmestareista.
Viron ulkomuseossa on tällä hetkellä avoinna kaksi Võrumaan maatilaa – 1800-luvun viimeisen neljänneksen Ala-Rusi omistusmaatila Karulan pitäjästä (myöhemmin Valgamaa), joka on ainoa muistomaatilamme, sekä Rõugen pitäjästä tullut käsityöläisen Sepa maatila. Rusin naapurustossa seisoo myös pieni Ritsu riihi Paistun pitäjästä Mulgimaan alueelta.