Vesimyllyt jauhoivat jauhoa jokien ja ojien kohdalla luultavasti aikaisemmin kuin tuulimyllyt tuulisissa paikoissa – myllyn nimi tuleekin sanoista vesi + kivi. Niistä tiedettiin todennäköisesti ennen 1200-luvun alkua, jolloin rakennuksista on jo kirjalliset todisteet. Manner-Viron suurimmilla joilla oli 1800-luvulla jopa myllyjen
järjestelmä, jossa jauhettiin viljaa, karstattiin ja kehrättiin villaa sekä tehtiin sepäntöitä.
Kahala on ns. alavesimylly, jossa vesirattaan laittaa pyörimään alta virtaava vesi. Hammaspyöräjärjestelmän avulla vesiratas pyörittää myllykiviä. Kaksikerroksisen myllyhuoneen alimmaisessa kalkkikivestä rakennetussa kerroksessa sijaitsee vesihuone vesirattaineen ja myllykota jauhinmekanismeineen, joista viimeisen yläpuolella on välikatto käsikivineen. Toisessa hirsistä rakennetussa kerroksessa myllykodan päällä sijaitsee pussikatto. Veden määrää, joka virtaa kouruja pitkin vesirattaalle, säädetään vesiporttien avulla, joita taas liikutetaan vivulla vesihuoneen katosta.
Myllykivinä käytettiin pääasiassa punaista graniittia mustilla hiili paloilla. Alimmaisen kiven täytyi olla päällimmäistä kovempi, koska kaksi kovaa kiveä ei tee hyvää jauhoa. Jauhopintoihin hakattiin kaarevat jauhourat, joita täytyi aika ajoin teroittaa.
Tietojen mukaan Kahalan vanhin mylläri oli Kolga moision kamaripalvelija Villem Leimann. 1800-luvun puolivälissä hän meni naimisiin kamarineiti Eltsen kanssa ja sai osoittamastaan hyvästä palvelusta paronilta mahdollisuuden asua ilmaiseksi Möldrin maatilalla, jossa oli myös mylly. Myöhemmin työtä jatkoi heidän poikansa Kustas. Hänen kuoltua maatilan peri hänen kaupungissa koulutettu tyttärensä Maali, joka piti maatilaa pankissa työskennelleen miehensä kanssa. Maalin poika ei pärjännyt myllyn hoitamisessa, joten se myytiin. Uudet omistajat uudistivat sitä mahdollisuuksien mukaan. Museossa vesimylly entisöitiin sellaiseksi, kuin se näytti Villemin aikana.
Piirros
1 – veskikota, 2 – vesihuone
Mielenkiintoisia faktoja
- Talonpojille mylly toimi tapaamis- ja seurustelupaikkana. Eräissä myllyissä kävivät jopa paikalliset torvisoittokunnat ja kuorot harjoittelemassa, jos kylästä puuttui seuratalo.
- Myllyssä oli vilkkainta syksyllä, jolloin myllykivet tekivät työtä sekä öisin että päivisin, joskus niin että pyörivät puuosat jopa savusivat. Heinäaikana ns. heinäleivän jauhojen tekemisen jälkeen myllyllä oli seisonta-aika.
- Mylläri jauhoi ensimmäisen uutisviljan tullikapatta. Yleensä tullikapat otettiin jokaisesta säkistä (2-3 tuoppia), jotka kaadettiin vesihuoneen katonrajassa olevaan tullikappa-arkun kannen reiästä sisään.
- Myllärit olivat kunnioitettuja miehiä, joiden jokaisen viiden mielen täytyi olla teräviä – silmä, nenä ja kieli jyvien laadun määrittelemiseksi; kuulo- ja tuntoaisti koneiden kunnon arvioimiseksi; ja kultaiset kädet myllyn kunnostamiseksi sekä mukava luonne myllyssä kävijöiden kanssakäymiseksi. Myllyssähän kävi aina paljon porukkaa ja sepänkodassa ja myllykodassa tunnetusti käytiin kaikkein makeimmat keskustelut.